perjantai 8. maaliskuuta 2019

Elämäni ensimmäinen toscakakku

Alkuviikosta tuli pitkästä aikaa leivottua, päätin tarttua uuteen haasteeseen (ja ystävien toiveeseen :D) ja tehdä ensimmäistä kertaa ikinä toscakakun! Munien ja sokerin vaahdottaminen käsin oli raskasta ja vaati paljon voimia, mutta selvisin siitä kuitenkin kovalla päättäväisyydellä. Sähkövatkaimellahan se olis onnistunut paljon ripeämmin, mutta sähkövatkain oli kotona, minä en. Tulipahan ainakin käsitreeniä tehtyä, ei se käsivoimien kasvattaminen ikinä pahitteeks ole, ja lopputuloskin toscakakussa oli kyllä vaivan arvoista, vaikka kovasti jännittikin että tuleeko leipomuksista mitään. Uudet kokeilut kuitenkin tuppaa aina tavalla tai toisella menemään pieleen. Jos maku ei onnistu, ulkonäkö on nätti, ja päin vastoin. Nyt kuitenkin ylitin omat odotukseni ja onnistuin toscakakussa, vaikka tein ekaa kertaa! 

Reseptinä käytin Hellapoliisin toscakakku-ohjetta, pienillä muokkauksilla. Aion muunnella myös seuraavalla kerralla vielä vähän lisäämällä sokeria (ja itse kuorrutetta/täytettä) täytteeseen, mutta tämä muokkaus on lähinnä makuasia :-) Laitan reseptin vielä tähän alle, sekä kuvan omasta lopputuloksestani. 

"Tämä on perinteinen toscakakku. Taikinasta riittää yhteen halkaisijaltaan noin 24-26 cm piirasvuokaan, tai kolmeen Brunon kartonkivuokaan, joita on kiva viedä tuliaisiksi ystäville.
Toscakakku 
Pohja:
2 munaa
1,5 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 rkl kermaa
100 g margariinia

Pinnalle:
75 g mantelilastuja
75 g margariinia
1 dl sokeria
1,5 rkl vehnäjauhoja
1,5rkl maitoa

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi, lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet, lopuksi kerma ja sulatettu margariini.
Levitä taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle. Paista pohjaa ensin 200 asteisen uunin alatasolla noin 15 minuuttia.
Sillä aikaa kun pohja kypsyy, tee kuorrute.
Mittaa kattilaan mantelilastut, margariini, sokeri, vehnäjauhot ja maito, kiehauta.
Levitä kuorrute osittain paistetun pohjan päälle ja jatka paistamista, kunnes pinta on saanut kauniin värin." (teksti on suoraan Hellapoliisin sivuilta, ylempänä linkki)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti