Nämä muffinit on niin hyviä, että näiden reseptiä ei vaan voi olla jakamatta! Näitä on tullut tehtyä useamman kerran, viimeksi toissapäivänä. Muffineita tuli 12 kpl, ja kaikki tuli kahden ihmisen voimin syötyä saman päivän aikana. Ei liian makeaa, mutta ei kuitenkaan mautontakaan.
Alun perin kuulin tästä reseptistä äidiltäni, joka suositteli kokeilemaan tätä reseptiä, jonka alkuperä on K-Ruoka -sivustolta (laitan linkin alemmas). Alkuperäistä reseptiä olen muokannut sen verran, että en käytä yleensä tuoretta appelsiinia, enkä näin ollen sen kuortakaan. Alkuperäisessä reseptissä lukee myös, että muffineita tulisi 10kpl, mutta itse olen tästä saanut tehtyä 12, en tiedä sitten, että teenkö jotenkin tavallista pienempiä muffineita?
Olen tähän mennessä käyttänyt tavallisen appelsiinituoremehun lisäksi myös hedelmämehua, jossa oli useampaa eri hedelmää, se toimi myös todella hyvin! Aion jatkossa kokeilla myös omenamehua, sillä uskon sen sopivan tähän reseptiin myös! Nythän se sopisi ilman muuta senkin puolesta, että tuoreita omenoita on vielä saatavilla paljon.
Appelsiinimuffinit (alkup. reseptiin pääset tästä)
- 1 dl appelsiinimehua
- 2 kananmunaa
- 1,5dl sokeria
- 100g voita tai leivontamargariinia
- 2,75dl vehnäjauhoja
- 1,5 tl leivinjauhetta
- 1 tl vanilliinisokeria
KUORRUTUS
- 1,5 dl tomusokeria
- 1 rkl appelsiinimehua
1. Vaahdota munat ja sokeri. Sulata rasva ja lisää se muna-sokerivaahtoon sitten, kun se on hieman jäähtynyt.
2. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja vanilliinisokeri keskenään. Lisää jauhoseos taikinaan vuorotellen appelsiinimehun kanssa ja sekoita varovasti.
3. Jaa taikina muffinivuokiin ja paista 200-asteisessa uunissa 12-15min (itse paistoin viimeksi 13,5min, ja se on mielestäni juuri sopiva aika). Anna muffinien jäähtyä.
4. Kuorrutusta tehdessäsi sekoita appelsiinimehu tomusokeriin ja kuorruta kokonaan jäähtyneet muffinit.
Tämäkin postaus tulee vain yhdellä kuvalla, joka on otettu kun muffinit ovat juuri tulleet uunista. Kuorrutuksesta en tällä kertaa saanut niin nättiä, että olisin kuvaa niistä ottanut, mutta maku kuorrutuksessa oli juuri kohdallaan.